Tiedotteet

Yliopistoneuvottelut työehtosopimuksesta jatkuivat tiistaina – nyt pöydässä perhevapaat

Neuvottelut yliopistojen noin 34 000 palkansaajan työehdoista jatkuivat 15. maaliskuuta. Tänään neuvottelijat keskustelivat poissaoloista ja perhevapaista. JUKO tavoittelee sopimusteksteihin sukupuolineutraalia terminologiaa ja yhtä suurta määrää palkallisia perhevapaita kummallekin vanhemmalle. Tavoite vastaa 1. elokuuta voimaan tulevaa lakiuudistusta. Neuvottelupäällikkö Katja Aho JUKOsta painottaa, että myös muut kuin pienen lapsen hoitotarpeet on huomioitava nykyistä paremmin. – Tämä koskee erityisesti omaishoitovapaan …

Lue kokonaan

Neuvottelut yliopistojen työehdoista jatkuivat perjantaina – luottamusmiehet paikallisessa sopimisessa paljon vartijoina

Neuvottelut yliopistojen noin 34 000 palkansaajan työehdoista jatkuivat 18. helmikuuta. – Aloitimme keskustelun luottamusmiehen asemasta ja siihen liittyvistä sopimusmääräyksistä, JUKOn neuvottelupäällikkö Katja Aho kertoo. Aho muistuttaa, että työehtosopimus takaa yliopistoille laajat mahdollisuudet paikalliseen sopimiseen ja että luottamusmiesten osaamisesta ja luottamustoimeen käytetystä ajasta hyötyvät myös työnantajat. – Tehokasta paikallinen sopiminen on kuitenkin vain, kun luottamusmiehellä on …

Lue kokonaan

Neuvottelut yliopistojen työehtosopimuksesta alkoivat perjantaina

Neuvottelut uudesta työehtosopimuksesta ovat alkaneet myös yliopistosektorilla, kun palkansaajien ja työnantajan edustajat jättivät sopimustavoitteensa Akava-talossa perjantaina 11. helmikuuta. Samalla irtisanottiin yliopistojen yleinen työehtosopimus päättymään 31. maaliskuuta. JUKOn sektoreista yliopistolaiset aloittivat työmarkkinarutistuksensa viimeisten joukossa, sillä yliopistojen työehtosopimuskausi umpeutuu kuukautta myöhemmin kuin kunnan, valtion ja kirkon sopimukset. Myös harjoittelukouluja koskeva työehtosopimus päättyy maaliskuun lopussa. Selkeät tavoitteet JUKOn …

Lue kokonaan